Blogi

Ajankohtaista

Team Rynkeby - Hyväntekeväisyyttä valoisamman tulevaisuuden puolesta

Kuluvan vuoden uutisointia on dominoinut vahvasti yksi teema. Yleisen käsityksen mukaan Wuhanin kalatorilta Kiinasta leviämään lähtenyt virus on pahimmillaan halvaannuttanut yrityksiä, yhteisöjä, jopa kokonaisten valtioiden toiminta on yskinyt. Kun yksi asia valtaa median, toiset - myös äärimmäisen tärkeät, ovat valitettavasti jääneet taka-alalle. Kaikkien onneksi taustalla pyörii organisaatiota, jotka pitävät huolta myös heikommassa asemassa olevista avun tarvitsijoista. Yksi tällaisista tärkeistä auttajista on Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue. Vakavasti sairaiden lasten hyväksi toimiva Team Rynkeby on vuosien saatossa kerännyt huikean summan rahaa. Pelkästään vuoden 2019 keräys tuotti yhteensä lähes 11 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 poikkeustilanne on vaikuttanut tämän vuoden tuottoihin, vaikka avun tarve ei ole vähentynyt. Suomesta on mukana kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Logitrail on mukana Team Rynkebyn taustalla mahdollistamassa syöpasairaiden lasten matkan kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräily sai alkunsa Tanskasta vuonna 2002. Vuosien saatossa tapahtuma on levinnyt myös muihin pohjoismaihin. Viime vuosina matkaan on saatu mukaan joukkeita myös Saksasta ja Sveitsistä. Useasta Euroopan maasta lähteneet joukkueet ovat perinteisesti päättäneet matkansa Pariisiin. Samaan paikkaan johon maailman kovin pyöräilykilpailu, legendaarinen etappiajo Tour de France päättää viimeisen kisapäivän. Vielä maaliskuussa Tean Rynkeby -taustajoukot olivat optimistisia ajon järjestämisen suhteen, huhtikuussa jouduttiin kuitenkin tekemään kova päätös ja tämän vuoden pyörämatka Pariisiin oli peruttava. Tuossa vaiheessa kukaan ei pystynyt ennustamaan miten pitkään koronavirus vaikuttaa arkeen. Nyt, heinäkuussa tilanne on hieman helpottanut, joskin uusia tartuntapiikkejä on havaittu maailmalla. Sairaiden lasten onneksi keltaisten paitojen ilosanomaa levitetään tänäkin vuonna, joskin poikkeuksellisesti kunkin joukkueen kotimaassa. 

Tätä tekstiä laadittaessa, useamman kaupungin joukkue pyörittää kampea keskellä kauneinta Suomea. Joukkueiden aikataulua voit seurata Team Rynkebyn sivuilta. “Tour de Finlandiksi” ristitty yli 200 pyöräilijän tapahtuma kiertelee kesäkuukausien aikana Suomen maakunnissa. Kaikki kahdeksan suomalaista joukkuetta ovat itse suunnitelleet reittinsä, tarkoituksena tukea paikallisia matkailu- ja ravintolayrittäjiä. Mikäli reitti osuu kohdalle, käy paikan päällä kannustamassa hyvän asian puolesta ajavaa keltaista karavaania.

Team Rynkebyn taustoista, pyöräilyyn valmistautumisesta ja itse tapahtumasta lisää Logitrailin blogissa lähiaikoina. Mukana myös tämän vuoden osallistujan haastattelu. Laita sivu seurantaan.