Blogi

Ajankohtaista

Koronan vaikutukset verkkokauppaan

Globalisaatio on jo pitkään pienentänyt yhteistä planeettaamme, mutta todella ravistelevan muutoksen se käynnisti viime vuoden lopulla, kun uudenlainen koronavirus lähti nopeasti leviämään saatuaan alkunsa ilmeisesti kiinalaiselta kalatorilta. Leviämisen rajoittamiseksi eri maiden viranomaiset olivat pakotettuja järeisiin toimiin. Maailma seisahtui, kulutus pysähtyi ja globaali talous halvaantui yhtäkkiä kuin päin seinään. Digitaalisen liiketoiminnan merkitys nousikin yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan, kun ravintoloitsijoiden ja muiden pelkästään fyysiseen läheisyyteen nojaavien yritysten liiketoiminnalta putosi hetkessä pohja.

Mutta minkälaisia vaikutuksia koronalla on ollut verkkokauppaan? Seuraavassa muutamia havaintojamme.

Yritykset ottavat digiloikan uusilla palvelumalleilla

Pakko on usein paras motivaattori ja sen johdattamana monet yritykset ovat välttäneet lomautukset pohtimalla täysin uudenlaisia palvelumalleja tai tuotteita. Esimerkkejä löytyy niin Kyrö Distillerystä, joka vaihtoi ginituotannon käsideseihin tai leipomosta nimeltä Rönttösrouva, joka menetti hetkessä juhliin liittyvät kakkutilaukset, mutta keksikin alkaa leipomaan hittituotteeksi noussutta vessapaperikakkua.

Monille yrityksille korona on tarkoittanut myös ketterää digiloikkaa. Jopa gourmet-tason ravintolat ovat nopeasti tuotteistaneet kotiin ja työpaikalle helposti tilattavia aterioita ottaen samalla käyttöön erilaisia sähköisiä tilausjärjestelmiä. Peruttujen esitysten tilalle teatterit ovat keksineet striimata elämyksiä esimerkiksi Karanteeniteatterin muodossa ja tapahtumajärjestäjät sekä urheiluseurat ovat perustaneet vauhdilla lahjakortti- ja fanikauppoja toimintansa tukemiseen.

Ruoan verkkokauppa lyö itsensä läpi

Logitraililla aloimme varautua mahdolliseen suurempaan epidemiaan jo tammikuussa viruksen rantautuessa etelä-eurooppaan. Ja onneksi varauduimme, sillä koronan vaikutus on näkynyt meillä ennen kaikkea volyymien nopeana kasvuna, mikä on johtanut muun muassa vuorojen lisäämiseen, porrastamiseen ja työskentelyyn myös sunnuntaisin. Kauppa ei kuitenkaan ole kasvanut tasaisesti kaikissa tuoteryhmissä ja kasvua onkin tärkeää tarkastella toimialoittain.

Logitrailin varasto on jaettu kolmeen eri alueeseen eli food-, lifestyle- ja tech-osastoihin. Näistä erityisesti food, jossa on ruoan lisäksi myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita on nyt vahvassa kasvussa eikä ihme. Se mikä oli monelle tärkeää vielä muutama kuukausi sitten, on sittemmin muuttunut monessa tapauksessa toisarvoiseksi. Näinä aikoina sellaiset asiat kuin jaksaminen, terveys, läheiset ihmiset ja ruoan hankinta helposti suoraan kotiin ovat etusijalla.

Myös Tech-puolella on kasvu ollut viime vuotta voimakkaampaa. Ihmisillä on nyt enemmän aikaa esimerkiksi vapaa-ajan kaluston huoltoon ja varaosat tilataan mieluiten kotiinkuljetuksella. Sen sijaan lifestyle-tuotteiden myynti on ollut maltillisempaa. Uskomme kuitenkin, että digitaalisen kaupan kasvu siirtyy vähitellen perustarvikkeiden hankinnasta myös erikoiskauppaan, joka tällä hetkellä kipuilee myös verkossa erityisesti hieman arvokkaampien tuotteiden kohdalla. Kun rajoituksia aletaan jälleen purkamaan ja ihmiset uskovat taas tulevaisuuteen halutaan verkosta tilata entistä enemmän taas luksustakin.

Jokatapauksessa nyt on jo selvää, että koronan johdosta ainakin ruoan verkkokauppa lyö itsensä vihdoin läpi myös Suomessa ja muuttaa todennäköisesti myös ihmisten ostokäyttäytymistä pysyvästi.

Liikkumisrajoitusten vaikutus ruoan verkkokauppaan näkyy myös Logitraililla. Kuvassa Food-osastomme lähetykset tältä ja edelliseltä vuodelta.

Kotiinkuljetuksen suosio kasvaa vauhdilla

Merkittävä muutos on tapahtunut myös toimitustavoissa, joissa kotiinkuljetusten määrä on esimerkiksi Postilla ollut joinakin päivinä jopa nelinkertainen. Siinä missä kotiinkuljetus valittin aiemmin vain yritystilauksiin tai ilmaisten rahtirajojen ylittyessä, on se vakiona nyt monelle jo pienissäkin tilauksissa. Osaltaan suosio selittyy edullisten toimituskulujen kampanjoilla, joita verkkokauppiaat tekevät nyt erityisesti erikoiskaupan puolella konversiota parantaakseen. Toisaalta turvallinen kotiinkuljetus on myös se luontevin valinta, kun ihmiset on vahvasti ohjeistettu pysyttelemään vain kotioloissa.

Poikkeustilanne on mahdollisuus myös erilaisille uusille kuljetuspalveluille kuten Suomessa vielä pääkaupunkiseudulle keskittynyt pohjoismaissa suuren suosion saavuttanut Budbee. Niin ikään taksiyhtiöt ovat alkaneet tarjota kalustoaan vahvemmin tavaratoimituksille henkilöliikenteen vähennettyä ja myös ruokakuljetuksiin erikoistunut Wolt on lähtenyt pilotoimaan tavaralähetystenkin jakelua pääkaupunkiseudulla. Mielenkiintoista on tietysti seurata mitä tapahtuu epidemian jälkeen, pitävätkö kotiinkuljetukset edelleen suosionsa ja laajenevatko kokeilut pysyviksi palveluiksi.

Riskien minimointi ja toimitusvarmuuden hallinta fokuksessa

Epävarmoina aikoina riskien hallinta on noussut keskiöön ja kiinteitä kuluja kuten tilavuokria halutaan vaihtaa skaalautuvaan varastopalveluun, jossa kuluja on helpompi sovitella kysynnän mukaan.

Logitrailin kannalta on ollut mukava huomata miten yrittäjät kiinnittävät huomiota nyt omiin vahvuuksiinsa ja toimitusvarmuuteen pohtimalla esimerkiksi varaston ulkoistamista joko kokonaan tai osittain. Logitrailin saamien tarjouspyyntöjen määrä onkin moninkertaistunut ja tällä hetkellä näyttää, että sama ilmiö on käymässä myös meidän asiakasmäärälle suhteessa edelliseen vuoteen. Yhä useampi yrittäjä on havahtunut omaan haavoittuvaisuuteensa ja etsii nyt strategisia kumppaneita, paitsi turvaamaan toimintakyvyn sairastapauksissa, myös mahdollistamaan nopeankin kasvuloikan ilman suuria panostuksia kalustoon, tiloihin tai henkilökunnan rekrytointiin.

Olemmekin Logitrailissa varautuneet kovaan kasvuun muun muassa kouluttamalla lisää nopeasti hälytettäviä kausityöntekijöitä ja varmistamalla prosessit niin, että tilauskäsittely on tehokasta myös poikkeusaikana. Nopeus on nimittäin valttia tällä hetkellä asiakkailemme. Siinä missä heidän kilpailijoilla on ilmennyt jopa viikon toimitusaikoja, olemme käsitelleet nyt pääsiäisaikanakin tilauksia jopa tunneissa. Jos yrityksesi ei ole siis vielä harkinnut varaston ulkoistamista, niin nyt onkin erinomainen hetki siihen. Ota yhteyttä, autamme mielellämme ja yhdessähän olemme enemmän. <3

Loppuun vielä muutama linkki, joista toivottavasti on apua tulevaisuuteen.